sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Blogi muuttamassa

Olen ollut vuosia Bloggeriin ihan tyytyväinen. Nyt olen kummiskin päättänyt, että yritän saada blogiani lukijaystävällisemmäksi muuttamalla osoitetta Wordpressin suuntaan. Mobiilikäytön pitäisi onnistua tässä uudessa osoitteessa paremmin. Ja ainahan sitä voi palata vanhaan, jos uusi ei pelitä senkään vertaa. 

Minulle on tärkeää, että blogini pysyy harrasteblogina, minkä vuoksi en halua pistää rahaa myöskään blogitekstien kirjoittamiseen. Bloggerilla se tarkoittaa sitä, että mobiilikäyttis on onneton ja Wordpressillä taas sitä, että tekstien lopusta löytyy mainoksia. Paljon kännykkää käyttävänä kallistuin lopulta mainosten suuntaan.

Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat uuden Niina tekee blogini lukijoiksi! Ja vaikka sinne nyt ei hirveätä lukijaryntäystä tulisikaan, niin sieltä minut jatkossa löytää neulomisteni parista.


Terveisin uuden Niina tekee -blogin vanha emäntä!

maanantai 28. elokuuta 2017

Kappa

Neuloin sinnikkäästi ainakin puolitoista vuotta putkiloa pitsilangasta ja voin kertoa, että kyllä kannatti. Kyseinen putkilo on nimeltään Kappa ja ohje siihen löytyy Veera Välimäen Huivileikki -kirjasta. Tämän huivin on jo aika moni neulonut ja joka on kerran tähän ryhtynyt, on samaan hommaan hairahtunut toisenkin kerran. Voi olla, että minulle käy samoin... Kapan neulomiseen nimittäin jää koukkuun, sillä mikäs tämän helpompi matkaneule, seuraneule tai välipalaneule voisi olla. Neulomista jää oikein ikävä, sillä nyt ei ole enää isoa, pehmeää ja helppoa, syliälämmittävää kaiveltavaa projektipussin perukoilta. Nyyh, Kappa! Vaikka lämmität kaulaani päivittäin, minulla on sinua ikävä! :,(




Ohje: Kappa by Veera Välimäki
Lanka: Rowan Fine Lace, värit 920 Cameo, 928 Porcelaine, 941 Charity ja 945 Precious;1 kerä kutakin väriä
Puikot: 3 mm knit pron pyöröpuikot
Omat muokkaukset: Lisäsin 2 s/ krs, joka 6. kerroksella (jotta sain väljemmän putkilon), neuloin myös viimeistä resoria pidemmäksi, jotta se ei käänny ikävästi. Neuloin kaikki kerät loppuun asti ja lisäilin ihan resorin alkuun saakka
Fiilis: Rakastan ja ikävöin <3





Kapasta tuli minun lempparihuivi <3, Kuva: Liinu

On siinä silmukoita :D, Kuva: Liinu


Huivin voi venyttää ponchon tavoin suojaamaan käsivarsia, Kuva: Liinu


Yläosassa on materiaalia sen verran, että huivin voi vetäistä vaikka hupuksi päätä suojaamaan, Kuva: Liinu


Boheemi daideilija look, Kuva: Liinu


Talvitakin alle huivista saa paksun ja pitkän kaulahuivin, Kuva: Liinu


Pituutta riittää, Kuva: Liinu









keskiviikko 23. elokuuta 2017

Apinanleipäpuu

Suunnittelin Kalakukko puikoissa Ravelry -ryhmän omaan neuleklubiin huiviohjeen. Nyt tämä valtaisan kokoiseksi paisunut Baobab huivi on ostettavissa myös Ravelrystä. Huivin idea on toimia mahdollisimman hyvin hartiahuivina ja ylettyä hartioilla ollessaan hyvin myös etupuolelle. Monet klubineulojat ovat neuloneet huivin viiden osion sijaan neljä osiota. Olen saanut palautetta, että neljäkin osiota toimii, ja että ohjeesta on helppo neuloa huivi myös hiukan modaten. Jos kaipaa enemmän kaulalle kietaistavaa ja sirompaa huivia, niin kolmekin osiota riittää. Tämän huivin voi neuloa millä tahansa käyttäjälleen tarpeeksi pehmeällä fingering -vahvuisella langalla, joka sisältää ainakin osittain villaa. Kokonaan puuvillaisena tästä tulisi aika painava runsaan muotonsa vuoksi.

Miksikö siitä sitten näin jälkikäteen kirjoittelen, noh tietotekniikka ongelmien vuoksi. Meidän kotikone päätti olla lataamatta virusturvaa useista yrityksistä huolimatta, enkä halunnut ottaa riskiä. Aloitan tradenomiopinnot kuun lopusta ja tarvitsin tuleviin opintoihin oman tietokoneen, samalla ratkesi myös ongelmat entisen koneen kanssa, joten bloggaaminen ja kaikki onnistuu taas astetta helpommin. Lisäksi 14" -läppärillä on helppo kirjoitella vaikkapa kotisohvalla. Koulun alkaessa näkee sitten, onko neuleaikaa enemmän vai vähemmän ja onko mahdollisuuksia kirjoittaa neuleohjeita opiskelun ja työnteon lisäksi.





Ohje: Baobab shawl by Niina Risulainen
Lanka: Hjertegarn Wool Silk, värit 3003 oranssi, 3016 punainen ja 3019 keltainen
Puikot: 3,5 mm knit pron pyöröpuikot
Fiilis: Tykkään huivistani myös villasilkki versiona. Tarkempia langanmenekkejä ja tietoja voi katsella ohjesivulta Ravelrystä





Tämä huivi on toinen neulomani Baobab huivi ja se on neulottu rouheasta villan ja silkin sekoitteesta. Kuva: Emma Karvonen


Idea huiviin lähti halusta neuloa hartiahuivi pilvimäisellä reunuksella. Reunuksen muodosta johtuen huivi sai nimen Baobab eli Apinanleipäpuu. Kuva: Emma Karvonen


Kuvio on saatu aikaan lyhennetyilla kerroksilla ja väliin on neulottu aivoja lepuuttavia ainaoikein raitoja. Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Tämän voi asetella melko taiteellisesti kaulaan tai mytätä ja kietoa pitkän huivin tapaan kaulanympärille, jolloin se on hyvin lämmittävä. Kuva: Emma Karvonen


Ensimmäisen huivin neuloin Kässäkerho pom pomin Liinun värjäämistä Donegal ja BFL sock -langoista. Kuva: Emma Karvonen


Alkuperäinen Baobab huivi viidellä osiolla ja Tikrunmamin neuloma huivi neljällä osiolla vierekkäin. Kuva: Emma Karvonen








perjantai 28. heinäkuuta 2017

Juhani sukat

Aloitin sukkien suunnittelun ELSA lapasten pariksi jo ajat sitten. Jostakin syystä näiden valmiiksi saamiseen vierähtikin tovia pidempi aika. Luulen, että olen enemmän uniikkien neuleiden suunnittelija, kuin tuotesarjojen. Nyt ohje on jokatapauksessa valmis ja ensimmäiset printit on printattu Napin ja Nauhan sukkalankoja ostaville asiakkaille. Ohjeen voi myös ostaa minun omasta Ravelry -kaupastani, mikäli ei ole käyntiä Kuopion suunnalla.

Sukat on suunniteltu alunperin Sandnes Garn Alpakka Strømpegarn -langalle. Tämän langan valmistus on kuitenkin valitettavasti lopetettu, joten neuloin mallisukat myös uudelle Sandnes Garnin KlompeLOMPE Spøt -langalle ja Regia 6 -fädig -langalle. Spøt on aivan unelmanpehmeää merinovillan, alpakan ja nylonin sekoitusta. Tästä langasta on ihana neuloa vaikka molemmat, sekä ELSA lapaset, että JUHANI sukat. Suosittelen lämpimästi!




Ensimmäiset sukat neuloin Alpakka Strømpegarn - langasta, S/M koon silmukkamäärillä kokoon 38




Ohjeesta:

Nämä sukat on luotu pareiksi aikaisemmin julkaisemilleni Elsa- lapasille. Malli on suunniteltu pehmeälle alpakkasukkalangalle sopivaksi ja Kuopion Napin ja Nauhan asiakkaita varten. Sukan vartta voi käyttää joko rutussa, jolloin se on lyhempi tai venyttää suoraksi suojaamaan nilkkaa korkeammalle.

LANKA JA LANGAN MENEKKI:
Sandnes Garn Alpakka Strømpegarn, (70 % alpakkaa, 30 % nylonia; 50 g = n.110 m, mallin väri 1042), 100 – (150) g.
Sukissa voi käyttää mitä tahansa vastaavan vahvuista tai hieman ohuempaa tai paksumpaa sukkalankaa esim. Regia 6 -fädig, Sandnes Garn Klompelompe Spøt. Huomaa, että langan vahvuus vaikuttaa menekkiin.

NEULETIHEYS:
27 s ja 34 krs = 10 cm sileää neuletta pyöröneuleena

PUIKOT:
Pyöröpuikot tai sukkapuikot, 3 mm tai käsialan mukaan sukan teräosaan
Pyöröpuikot tai sukkapuikot 3,25 mm tai 3,5 mm sukan varteen, mikäli on tarpeen

MUUT TARVIKKEET:
Tarvittaessa silmukkamerkki, kerroksen vaihtumiskohdan merkiksi

KOOT:
S/M - (L). Valitse koko oman jalkasi mukaan. Varressa kannattaa käyttää 0,25 tai 0,5 mm suurempia puikkoja, kuin terässä. Ohjeen tiheys on mitattu sukan terästä sileän neuleen osiolta. Jos olet hoikkasäärinen, neulo sukat samoilla puikoilla kokonaan.



Regia 6 fädig, väri 02140, n. 110g: Toiset sukat neuloin L -koon silmukkamäärillä koossa 39, nämä sopivat leveämpään jalkaan. L -koolla saa neulottua myös isommat sukat vaikkapa miehelle. L -kokoon kannattaa varata lankaa 150 g (projektiin klik)



Sandnes Garnin KlompeLOMPE Spøt, väri 1013, n.95g: Paras korvike alpakkasukkalangalle on toinen pehmeä alpakkaakin sisältävä lanka. Nämä sukat on neulottu myös pienemmän koon silmukoilla, 37 numeron jalkaan. S/M kokoon riittää 100 g lankaa, kun tiheys on ohjeenmukainen. (projektiin klik)

Sukkia voi käyttää varret venytettyinä suoriksi. Löyhempi tiheys varsissa takaa kiristämättömyyden


Varret rutussa sukat ovat aivan erinäköiset




Sukkien kantapää on ranskalainen, jota voin lämpimästi suositella kokeilemaan




JUHANI sukat
Ohje: JUHANI Nappi ja Nauha by Niina Risulainen, saatavilla vain suomeksi
Lankasuositus: Sandnes Garn Klompelompe Spøt, S/M (kokoon 38 asti) riittää 100 g, isompaan kokoon (koosta 39 ylöspäin) on hyvä varata 150 g lankaa