tiistai 9. huhtikuuta 2013

Helmin raitavillatakki

Ostin talvella kanssaneulojalta riemunkirjavaa Handulaista, jonka ajattelin sopivan lapsen neuleeseen kuin nakutettu. Kesyttämistä tämä omituisen väriyhdistelmän omaava lanka kyllä tarvitsi. Cascade Heritage, joka löytyi lankakauppa Kujeen hyllystä Kaavilta, sopi tähän tehtävään täydellisesti. Jopa paremmin, mitä olin kuvitellut.


Lähtötilanne

Langat olivat ihania neulottavia. Cascade oli minulle vielä uusi tuttavuus ennen tätä projektia, mutta nyt se on suosikkilistani huipulla. Handulaista olen neulonut kerran aikaisemmin ja tykkään siitä edelleenkin.

Lopputulos
Ihanat napit löytyivät taas Kuopion Napista ja Nauhasta

Malli oli mukava ja nopea neulottava. Sovelsin ohjetta aika paljon, koska käytin ohuempaa lankaa. Minulla on näköjään tapana soveltaa aina kaikkea neulomaani. Neuloin mallitilkun, josta laskin sopivan silmukkamäärän. Neulottavaksi valitsin n. 1 vuotiaan koon, koska tyttäreni on keskivertoa kymmenkuista isompi.

Jaaha, mitäköhän se äiti puki minun päälle
Vähän pitkät hihat, mutta ei se menoa haittaa

Hyvä siitä tuli! Hihat ovat hieman liian pitkät ja kasvunvaraa on hiukkasen, mikä oli tarkoituskin. Nyt vielä peukut pystyyn, että pusero sopii vielä syksylläkin päälle. Aion jatkossakin pelastella omituisuuksia ja ällötyslankoja yksivärisen raitakaverina. Nyt jopa harkitsen lopuista langoista sukkia/ tossuja itselleni. Pitäisiköhän?


Helmi

Helmin raitavillatakki

Langat: Cascade Heritage 150, väri 5616 fuksia ja 
Handun merinovilla alpakka, väri Tango Pelargonia


9 kommenttia:

  1. Näyttääpä tutulta :D Mulla oli tuo sama ohje käsillä kun soveltelin tuota meidän jätkän villatakkia... Josta kirjoitin pari päivää sitten :D Ai niin ja Cascade on kyllä ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kävin kahtomassa sinun blogin:) Hieno on se sinunkin versio. Näkee taas, miten samoilla ohjeilla voi saada niin erilaista lopputulosta.

      Poista
  2. Karkkitakki! Heritage on kyllä ihana lanka just lasten neuleisiin :) Sopii toivoa et tulee viileä kesä niin pääsee takki kovaan käyttöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se joku ennustaja vähän lupaillut, että helteet alkais vasta syyskuussa:)

      Poista
  3. Tulipa takista kaunis! Raidat on pop.

    VastaaPoista
  4. Nätin takin olet tehnyt, napit on kanssa kivat.

    VastaaPoista
  5. Tosi söpö takki, mutta niin on kyllä takin käyttäjäkin!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Raidat on pop ja käyttäjä aina yhtä söpö:)

    VastaaPoista