lauantai 6. huhtikuuta 2013

Wanahan ajan akkojen sukat

Osallistuin ensimmäistä kertaa Ravelryssä Kaheleiden sukkahaasteeseen, jonka aiheena maaliskuussa oli mm. perinnesukat. Innostuin ihan olan takaa ja rupesin neulomaan materiaalia myöten perinnesukkia. Inspiraatiota hain Mary Oljen kirjasta Suomalaisia sukkia ja muita neuletöitä. Aikani luettua sain sen verran selvää perinnesukista, että varsinkin naisten ja lasten pidemmissä sukissa on ollut sukan takana keskellä saumaraita, kantapää on ollut perinteinen ja vahvistettu, sekä sukissa on ollut monesti koristeellista pikkupalmikkoa. Sukkia on tietenkin ollut yhtä monenlaisia, kuin on ollut tekijöitäkin, mutta tällaisia itseäni inspiroivia piirteitä löysin.

Pikku palmikkoa

Näistä aineksista sain aikaiseksi Wanhan ajan akkojen sukat, joiksi perinnesukkani pilke silmäkulmassa nimesin. Neuloin sukat mahdollisimman perinteisestä materiaalista, joka tässä tapauksessa oli Pirtin kehräämön värjäämätön karstalanka nro 2 Tex 140*3. Rukkini kun ei ole ollut yhteistyöhaluinen pitkään aikaan.

Kärjessä sädekavennus

Yllätyin suuresti siitä, miten pehmeät ja mukavat sukista tulikaan, vaikka karstalanka on melkoisen karkeaa. Nyt kun vielä omistaisin Nokian Hai-saappaat, niin olisi täydellistä. Epäilen kyllä hieman, että koska karstalangassa ei ole villan lisäksi mitään toista kuitua, niin sukat kuluvat nopeasti käytössä. Toisaalta minulle jäi vielä rutkasti kyseistä lankaa sukan parsimista varten...

Saumaraita sukan takana

Sain juuri uudet lempisukat kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ihme kyllä jaksoin neuloa sukat varresta aloittaen, niin kuin ennen vanhaan, vaikka nykyisin neulon melkeinpä aina kun mahdollista kärjestä aloittaen.

Perinteiset vahvistetut kantapäät

Wanahan ajan akkojen sukat

10 kommenttia:

  1. Vanhan ajan sukat vois kyllä tehdä itsellekin! Hienot on ja tykkään erityisesti tuosta saumaraidasta. Mikähän siinä on tarina? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, mitä tuosta saumaraidassa sanottiin. Vanhoissa sukkahousuissakin on tuollainen raita takana kulkenut... Näyttäneekö paremmalta? Sen muistan, että se saumaraita voi olla 1-2 silmukan levyinen ja nurjia silmukoita, helmineuletta tai vaikka tuota 2 silmukan palmikkoa, miksi sitä nyt kutsutaan. Mulla on vähän huono muisti yksityiskohtien suhteen. Kannattaa kyllä vilasta tuota Mary Oljen kirjaa, siitä oli paljon apua:)

      Poista
    2. Täytyy laittaa korvan taakse muistiin :)

      Poista
  2. Kauniin perinteiset, juuri oikea harmaan sävy :) Saiskohan se saumaraita pohkeen näyttämään kapeammalta? :D Ennen vanhaan ainakin sukkiksissa oli myös takasauma, mut se tais olla vaan tuotannollisista syistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläisen muhkeita pohkeita ei kyllä mikään saa näyttämään kapeammalta:) Mutta sekin voi olla tarkoituksena:)

      Poista
  3. Kiitos kommenteista! Niitä on aina kiva lueskella, varsinkin kun bloginpäivittäminen on lähtenyt vasta kunnolla käyntiin:)

    VastaaPoista
  4. Nämä on kyllä komeat sukat, ja ihanan rouhea oli tuntuma kun tapaamisessa niitä hypistelin!

    VastaaPoista