sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kassi, joka syntyi kesän hurmiossa

Viimeisellä anoppilareissulla heinäkuussa unohdin neuleeni kotiin. Istua nyt iltaa tekemättä yhtään mitään, ei onnistu minulta. Tämän vuoksi lähdin seuraavana päivänä Kiuruveden keskustaan etsimään jotain käsillä tekemistä. Kävin ensin Satuhelmessä, mutta silmiin ei oikein sattunut mitään inspiroivaa. Voi olla, että puolityhjät neulelankahyllyt johtuivat kesän hiljaisesta lankamyyntikaudesta.


Seuraavana kohteena oli vanha työharjoittelupaikka Kiuruveden käsityökeskus, jossa olikin kaikkea mukavaa. Pirtin langat huutelivat hyllyssä, että osta minut, minut ja minut! Bongasin kumminkin aivan ihanan näköisen kassimallin, joka oli virkattu Esteri- ontelokuteesta(vihreä kassi), jos oikein muistan. Tämä mallikassi oli kumminkin pienempi, kuin mitä luulin tarvitsevani. Ajattelin soveltaa ja virkata itse samantyylisen kassin, mutta paljon isomman. Materiaaliksi löysin aivan ihanan turkoosia matonkudetta. Ostosreissulla mukaan lähti myös puiset kassinkahvat ja 7mm virkkuukoukku.


Virkkasin ensin pohjan, sitten reunat, liitin kahvat kassiin virkkaamalla ja virkkasin pienen käänteen. Sisuksen kangas löytyi omasta kangaslaatikosta. Edesmenneen mummoni aikanaan lahjoittama kangas pääsi käyttöön. Ompelin sisukseen pari taskua mm. avaimia ja puhelinta varten. Viimeiseksi höyrytin kappaleet ja ompelin sisuksen käsin kiinni kassin reunakaitaleen alle.

Kahvat kiinnitetty virkkaamalla



Turkoosi unelma- kassi
Ohje: Omasta päästä
Koukku: 7mm metallikoukku
Valmiskahvat kaupasta
Kangas omasta varastosta
Fiilis: Vähän venkoilee, mutta ei anneta sen haitata


Tasku, naamioitu sellainen


Sisus ommeltu käsin


5 kommenttia:

  1. Mainio kassi, ja vielä hienompi luonnossa :) Mahtuupahan kaikki tarvittava mukaan!

    VastaaPoista
  2. Kiva kassi, vaikuttaa varsin tukevalta! Käytitkö tässä tuota Esteriä, vai jotain muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallista trikookudetta. On näköjään jäänyt mainitsematta:)

      Poista
  3. Onpa näpsäkän näköinen kassi! Kiva!

    VastaaPoista