tiistai 20. tammikuuta 2015

Myöhäinen

Osallistuin jo toistamiseen joulukalenterisukkien neulontaan. Päivittäisten vihjeiden perusteella neulominen on erityisen mukavaa silloin, kun vihjeissä on käytetty runsaasti mielikuvitusta kuten näiden sukkien kanssa. Osallistuminen minisukkalankavyyhtivaihtoon Ravelryssä auttoi näiden värikkäiden jämälankasukkien neulomisessa suuresti. Omassa varastossa ei olisi ollut yksistään tarpeeksi eri värejä.

Sukat on neulottu varpaista varteen, kärki on muotoiltu ergonomisesti varpaiden mukaan, kantapää on ranskalainen kiilalisäyksin ja jalan takaosassa on lisäilty silmukoita pohkeita varten. Värivihjeet neuloin samoina molempiin sukkiin, eli tein sukista tarkoituksella pitkät ja toisiaan muistuttavat. Väriläikät valkoisissa kohdissa ovat peräisin sähkönsinisesta/turkoosista Fabelista ja jostakin punaisesta langasta. Liotin sukat vedessä parin villapesuainetipan kanssa ja unohdin ne lillumaan veteen hieman liian pitkäksi aikaa, joten saan nyt kärsiä väriläiskistä. Yritän muistaa seuraavalla kerralla olla varovaisempi sukkien kanssa, joissa on valkoisia raitoja. Luin Dropsin sivuilta, että voimakkaille väreille suositellaan nopeaa pesua, eikä niitä suositella unohdettavaksi veteen pitkäksi aikaa. Tätä testataan seuraavalla kerralla.


Ohje: Scrap Yarn Sock Advent Calendar by Anna Johanna
Langat: Fingering vahvuisia sukkalanganjämiä laidasta laitaan
Puikot: 2mm hiya hiyan pyöröt, ainoaan kirjoneuleraitaan 2,25 mm knit pron pyöröt
Fiilis: Tuli aika tuhman pitkät, pitää jopa harkita sukkanauhojen hankintaa :D



Päävärinä käytetty Regia on ainoaa ostettua lankaa, muut ovat omia tai toisten jämälankoja

Mun lempparikantapäät istuvat aina hyvin omiin jalkoihin :)


Kärjissä on ergonomista muotoilua toispuolisilla lisäyksillä


Vaaleanpunaisessa tyttärin lempiväriraidassa on silmukoita jäljitellen kirjottuna meidän perheen jäsenet


Polvipituiset sukat olisivat olleet jo tarpeeksi pitkät... Noh, itsepähän sooloilin


Molemmissa sukissa suomenliput synnyinmaan merkkinä


Kiinalainen horoskooppini on lohikäärme


Lempi kukkani


Lempi supersankarini on teräsmies tietenkin :)


Lempi puuni on koivu: "valkopohjainen" kirjoneuleraita, joka on mokailuni jäljiltä ennemminkin vaaleansininen


Resoreihin neuloin mukaan Prymin läpinäkyvää neulomiseen tarkoitettua kuminauhalankaa, olisi pitänyt tehdä pidemmät resorit, kun eivät tahdo pysyä ylhäällä kunnolla tai sitten neuloa sukat villahousuiksi :D

6 kommenttia: