maanantai 2. marraskuuta 2015

Elsa lapaset

Sain kunnian suunnitella lapasohjeen yhteistyössä Kuopion Napin ja Nauhan kanssa. Ohje suunniteltiin ihanalle Sandnes Garnin Alpaca sukkalangalle, joka on aivan hurmaavan pehmeää ja juurikin lapasiksi sopivaa. Ohjeen saat Napista ja Nauhasta lankojen oston yhteydessä tai voit ostaa sen myös sieltä oman ravelry- kauppani lisäksi, mikäli lankojen ostoon ei ole tarvetta tai et pääse paikan päälle. Ohje on toistaiseksi vain suomenkielinen, mutta käännän sen englanniksi mikäli kysyntää ilmenee.

Suunnittelu näihin lapasiin lähti halusta tehdä jotakin yksinkertaista ja kaunista. Erilaisia testauksia tehdessäni sain idean junasukkien varsien tyyppisestä ranne- osiosta, joka antaisi lapasten varsille muuntelun mahdollisuuksia pitkästä lyhyeen. Näissä lapasissa koko idea perustuu tämän yksinkertaisen oivalluksen ympärille. Voit venyttää ranteet/varret pitkiksi suojaamaan käsivarsia vaikkapa takin alla tai vetää ranteet ruttuun, jolloin saatkin lyhytvartiset lapaset. Vinkkinä mainittakoon, että ohjeessa käytettyyn lankaan on saatavilla useita herkullisia värejä. Ohje on kirjoitettu sopimaan sekä sukkapuikoilla neuloville, että magic looppaajille. Kuviomallikerrat ovat niin yksinkertaiset, että olen kirjoittanut ne ohjeeseen. Kaavion käyttäminen oli tässä tapauksessa tarpeetonta.







Tarvitset: 3mm puikot ja 2 kerää Sandnes Garn Alpakka Strompegarn- lankaa (100g) (väri 1042 ohjeen lapasissa)
Lisätietoa: Ohjeen tiheydellä saa naisten M kokoiset lapaset, neulepinta on kummiskin sen verran tiheää, että isomman koon saat helposti esim. puolta numeroa isompia puikkoja käyttämällä. Valitse puikot siis oman käsialan mukaan, jotta saat oikeankokoiset lapaset. Ohjeessa on vinkki myös pienempien lapasten neulomista varten.
Oma ravelry projktisivuni: Elsa
Kiitos ohjeen testaamisesta Hannalle :)


Tutustumistarjouksena blogini nopeimmat lukijat saavat ladata ohjeen maksutta 2.11- 5.11 välisenä aikana syöttämällä coupon code- kenttään: MINATEEN 

Ohje: Avaa ohjeen sivu TÄSTÄ KLIKKAAMALLA, klikkaa bye it now ohjesivulta, napsauta ilmestyneestä ikkunasta use a coupon code, seuraavaksi ilmestyy uusi ikkuna, jonka alareunassa on kirjoitustilaa koodille, kirjoita koodi, klikkaa apply ja lopuksi checkout now, jolloin hinta muuttuu free:ksi.



Huom! Mikäli mainostat tarjouksesta kavereille, pistäthän linkin blogiini sen sijaan, että kopioisit tarjouskoodin suoraan. Kiitos!







Näitä lapasia voi käydä sovittamassa Kuopion Napissa ja Nauhassa


Varret voi venyttää pitkiksi suojaamaan käsivartta pidemmälle, vinkki: mikäli haluat tehdä kuviotoistoja enemmän kuin ohjeessa, neulo ohjeen ulkopuoliset kuviomallikerrat isommilla puikoilla, jotta varsista ei tule liian kireät


Varret rytyssä lapasten ranneosiot ovat lyhemmät




Kiitos Emmalle mallikäsistä :)




Nyt pikapikaa neulomaan itselle uudet lapaset tai sitten pukinkonttiin täytettä!




18 kommenttia:

  1. Ihanat ja käytännöllisen oloiset lapaset!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ilmaisesta lapasohjeesta. Harmi etten pääse sovittamaan niitä lapasia, kun asun liian kaukana. Olen nääs ex-kuopiolainen, joten minusta on mukavaa lukea jotain kuopiolaisista neulojista.

    Saako tätä lapasohjetta mainostaa facebookin henkilökohtaisessa blogissa (käsityöaiheisessa blogissa) vai ainoastaan blogissa (Bloggerin blogissa)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa mainostaa missä halajaa, kunhan ei vaan suoraan kopio koodia. Kivempi olisi, jos se käytäisiin täältä nappaamassa :)

      Poista
    2. Juu, olisi tarkoitus linkittää tänne sinun blogiisi.

      Poista
  3. Onnea uudesta ohjeesta! :) Ihania syksyn lähtiä kuvissa, nyt on ihan tylsää ja harmaata vaan ulkona....

    VastaaPoista
  4. OI mikä ohje! Pitihän tuo itselle saada! Kiitos koodista :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat lapaset, kiitokset ohjeesta! Kävin heti klikkaamassa ohjeen kirjastooni, toivoskelen pääseväni neulomaan näitä viimeistään joulun jälkeen.

    Ja hää! Kuvista bongasin myös jotain minun neulomaani! :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeesta! Tykkään tosi paljon tuosta pitkästä varresta, jonka saa halutessaan ruttuun,

    VastaaPoista
  7. Kauniit lapaset, ohje napattu talteen :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit ja simppelit lapaset - ohje tallessa ;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos lapasohjeesta, kävin nappaamassa sen talteen. Kaunis ja käytännöllinen idea nuo venytettävät varret.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kauniista lapasohjeesta, ohjeen kävin nappaamassa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos ohjeesta, tämähän tuli tarpeeseen kun tämä lapas-inspis on päällä : ) Hienot lapaset!

    VastaaPoista
  12. Mahtava idea tehdä tuo ranneosa noin! Minulle on aina opetettu, että lapasissa pitää olla kunnon resori, ettei ranteille tule kylmä. Taidankin seuraavaksi lainata tätä ideaa :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos ihanista kommenteista! Nyt täällä jännätään, ilmestyykö itsesuunniteltuja lapasia blogeihin tai facebookkiin lähiaikoina :)

    VastaaPoista