perjantai 30. syyskuuta 2016

Testi- Uan

Testineuloin Missä neuloimme kerran- blogin Neulistille villatakin. Takki oli ihan kivaa neulottavaa, mutta... Tässä tapauksessa, toisin kuin melkein kaikissa muissa tapauksissa kerrostiheydellä on suuri merkitys. Yleensä katson mallitilkusta, että silmukkamäärät mätsäävät ja kerrokset ovat jotakin siihen suuntaan. Näiden TTS- menetelmällä neulottujen hihojen kohdalla olisi kummiskin pitänyt älytä toimia toisin. Siis olla tosi tarkka, eikä tämmöinen huithapeli! Nyt minulla on takki, jonka leveysmitat mätsäävät, mutta yläosa olalta kainaloon on liian pitkä, eikä istu ollenkaan. Tämä olis siis ensimmäinen kerta, kun tällä metodilla neuloin villatakkia.

Ohjeena Uan oli selkeä jo testineulevaiheessa ja varmaan vielä selkeämpi sen jälkeen, joten suosittelen toki puikkoihin tarttumista. Tukuwoolkin on aika ihanaa ja siitä tuli jopa Pirtin kehräämön kampalankaakin pehmeämpää viimeistelyn jälkeen, siis semmoista karkean pehmeää. Muistutan vielä, että jos tartut toimeen valitse puikot joilla saat sopivaa kerrostiheyttä! Pitsineule oli looginen ja helppo, tosin kaaviota piti aina välillä kurkkia. Tein tätä aika monesti neuletapaamisessa, joten ei mitään rakettitiedettä laisinkaan. Ohje julkaistaan piakkoin, joten olkaahan tarkkana :)





Ohje: Uan by Anna Johanna, koko XL, ohje julkaistaan pian
Lanka: Tukuwool, väri 10 Rae, 293g
Puikot: 3 mm knit pron pyöröt
Fiilis: Pahuksen kerrostiheys, ei taida tulla neulottua samanlaisia hihoja vähään aikaan...





Joistakin kulmista virhettä ei edes huomaa. Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Yritin korjata virhettäni höyryttämällä yläosaa reilusti, mutta ei siitä ollut kuin ihan pienoinen apu. Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


 Selän pitsikuvio on mielestäni tosi kaunis. Kuva: Emma Karvonen 

Tämä olis ollut juuri sopiva pakkaskelin takki, mutta saas nähdä tuleeko pidettyä...  Kuva: Emma Karvonen


Kuvissa takki näyttää mukavammalta, kuin mitä se pidettäessä oikeasti on. Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen



9 kommenttia:

  1. Nätiltähän tuo näyttää kuvissa mut harmi jos käyttömukavuus kärsii tuosta hiha asiasta. Ihanat napit! Niin ja nätisti sopii sulle tuo takki.

    VastaaPoista
  2. Kaunis neule! Jospa se käytössä asettuu paremmin istuvaksi? Kuvissa ei ainakaan huomaa mitään vikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa pitäminen on auttanut asiaa. Istuvaksihan tämä ei muutu, mutta käyttövaateen sain kaikesta huolimatta :)

      Poista
  3. Minustakin tuo näyttää kuvissa kovin kauniilta.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä meillä oli hieno kuvausympäristö, ihan oikea mäntymetsä! :D

    Harmi kyllä että istuvuus ei mennyt nappiin, on nimittäin sen verran kaunis takki! Ehkä löydät jonkun isokainaloisen, jolle voisit sen lahjoittaa? :P

    VastaaPoista