torstai 28. helmikuuta 2013

Ii-iiii-iii.......Surrr-rrr-rrr!!!

Lanka hamsteri- itikka on näemmä pistänyt minuakin, vaikka tähän asti olen pystynyt pitämään lankavarastoni kurissa. Olen saanut tartunnan myös Terästäydy blogin päivittämisessä- kärpäseltä. Nyt sitten yritetään hillitä hamstraamista ja päivittää blogia useammin. Okei, osa langoistani on jäänyt yli koulun koneneulonta kurssilta, mutta on niitä kuitenkin... Ja okei, itikoita ja kärpäsiä ei ole vielä näkynyt, yritin vain keksiä hauskoja vertauskuvia.

Eilen kävin ostamassa napit melkein valmiiseen Äidin villatunikaan ja ostin kolme kerää Regiaa anopille hiihtolomalla vietäväksi. Kaksi niistä huusivat paperipussista, että et sinä meitä raaski pois antaa! Onneksi mies palautti ajatukseni maan pinnalle toteamalla, että sinähän voit käydä sitten ostamassa samanlaisia lankoja, kun niitä tarvitset, eikä sinun tarvitse omia juuri noita keriä itsellesi. Ehkä joillekin tämä vaiva on tuttua, mutta minulla tällaiset ajatukset ovat aivan uusia. Huolestuttavaa vai ei, olen hurahtanut lähtemättömästi neulomiseen, siihen liittyviin välineisiin ja materiaaleihin...

Viimeviikonloppuna meillä oli neuletapaaminen lankakauppa Kujeessa Kaavilla ja pääsin ensimmäistä kertaa hypistelemään Cascaden lankoja. Yksi vyyhti lähti fuksiaa Heritage 150 kainaloon, se päätynee raitalangaksi vähän kirjavamman Handulaisen kanssa tyttären neulepuseroon. Ohjekin on jo valittu ja se on Little coffee bean-cardigan.

Puserolangat ja ohje
Joulun jälkeen ostin Prismasta Interweave knits- lehden. Lehdessä oli ihan kivan näköinen pipo ja lapasmalli, mitä päätin kokeilla neuloa. Tubular cast on- osoittautui mukavaksi ja joustavaksi silmukoidenluontitavaksi. Muuta mukavaa tuossa mallissa ei ollutkaan. Vaikka kuinka yritin saada sopivaa pipoa ja lapasia ylisuureen päähäni ja isokokoisiin käsiini, en siinä onnistunut.
Ennen viimeistelyä minulla olikin kaksi sormia puristavaa lapasta ja sopiva pipo. Viimeistelyn, eli vedessä liotuksen, kevyen pingotuksen ja tasokuivauksen jälkeen minulla olikin liian iso pipo ja sopivat lapaset...

Hallgrim hat(Charles D. Gandy) tumman ruskeasta Schachenmayr:n Extra Merino Premium langasta
Ei siis mennyt ihan kuin Strömsö:ssä. Ehkä minun täytyy jatkossa laskea aina jokaiselle langalle sopiva silmukkamäärä ja vain soveltaa ohjeita, kun on kyse päähän tai käsiin neulottavista asusteista. Kaikki ohjeet, kun järestään ovat pienipäisille ja sirokätisille ihmisille.

Hallgrim mittens(Charles D.Gandy)

Kuvio tarkemmin, sama kuvio toistuu pipossa
Seuraavaan blogipäivitykseen paljastan varmaankin äidilleni neulekoneella ja osin käsin tekemäni Äidin villatunikan. Jahka saan otettua esityskelpoisia kuvia hiihtolomaviikolla, mummola vierailujen lomassa.

3 kommenttia:

  1. Yhtä hienoja asusteita edelleen :) Harmi ettei kastelu tehnyt niistä ihan täydellisiä, mutta kai nyt sentään käyttöön pääsevät? Ihanan pinkki heritage! Mie ostin vaan tylsiä miessukkalankoja...

    VastaaPoista
  2. Lapaset on hyvät, pipoa pidin kerran päässä, eikä oikein omalta tuntunut.

    VastaaPoista
  3. Kivalta näyttävät pipo ja lapaset, harmi, ettei pipo osunut kohdilleen. Mulla on kans aina pipojen kanssa ongelmia, mä en saa niistä ikinä omaan päähän hyviä... Ja juu, onhan mulla blogi, näköjään 02/08 aloitettu. :D

    VastaaPoista