torstai 4. huhtikuuta 2013

Systerille sukat

Olen jo pitkään halunnut neuloa sukat pikkusiskolleni. Koska siskoni lempiväri sattuu olemaan musta, en ole vielä tähän mennessä saanut aikaiseksi sukkia hänelle. Kesän lähestyessä ja valon lisääntyessä päätin tarttua härkää sarvista ja aloittaa mustien villasukkien neulomisen. Tästä lähtien neulon mustat neuleet aina keväällä tai kesällä. Luonnonvalo on 100% korvaamaton apu kerrosten laskemisessa.

Luonnonvalosta huolimattakin neuloin muutaman kerroksen vähän sinnepäin. Musta väri kumminkin antaa nämä virheet anteeksi. En huomaa edes itse virheitäni, joten antaa niiden olla. Langaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Dropsin Fabel. Puikkoina minulla oli 2 mm Knit Pron koivupyöröt. Puikoille sattui viimesenteillä harvinainen tapaturma. Kalle kissani oli ilmeisesti yöllä järsinyt kärjen puikosta ja jouduin hakemaan Napista uudet. Vaikka meidän kissathan ei ikinä...blaa, blaa, blaa..

Suuntaa antavana mallina minulla oli Jules. Toisin kuin ohjeessa, neuloin sukat kärjestä aloittaen. Aloitin luomalla 12 silmukkaa Judy`s magic cast on- menetelmällä ja lisäsin, kunnes minulla oli 30 silmukkaa per puikko. Kantapääksi neuloin Ullan mittatilauspolvareista tutun kantapään, jonka istuvuus on taattu. Sukista tuli hyvät 38-39 jalkaan, kuten siskollani on. Minun 40 jalassani sukat ovat hieman liian kapeat ja lyhyet, mutta venyivät sen verran, että sain kuvia napattua.


Virheiden etsiminen ei sallittua


Pintaa, pintaa


Eikäs veny yhtään liikaa, ei

2 kommenttia: