sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Ensiviikonloppuna häämessuille ja sitten Ullaan

Osallistun koulussa yhteen käyttäjälähtöisen muotoilun projektiin, joka tähtää Jyväskylän häämessuille 18-19.1.2014. Projektille nimeksi tuli Aurelia Wedding ja sen facebook sivuille pääsee tästä. Messuilla järjestetään muotinäytös ja meillä on suoramyyntimessuosasto, jonka järjestelyissä olen ollut mukana. 

Menin projektiin mukaan, koska ajattelin häämessukäviöiden joukossa olevan potentiaalisia neuleasusteiden tilaajia. Päätavoitteeni neulesuunnittelijan alkavalla "urallani" on ohjeiden kirjoittaminen ja siinä kehittyminen. Itse neuleiden tekemisellä on valitettavasti aika vaikea tienata, vaikka uniikkien neuleiden suunnittelu ja tekeminen on kivaa.

Meillä on ollut projektin parissa niin paljon työtä, että oma neulesuunnitteluni jäi joululoma viikolle ja töiden määrä yhteen. Nyt vielä pitäisi ehtiä tehdä käyntikortti ja infokortti huiviin. Joo, kyseessä on siis suuri huivi. 

Vähän vihjettä tulevasta

Tästä suuresta huivista on tulossa ohje Ullaan, jahka ne sen sinne hyväksyyvät... Itse ainakin tykkään ja jopa salaa toivon, ettei kukaan osta huivia häämessuilla, koska haluan pitää sen itse. Noh, ei vaineskaan, ainahan sitä voi neuloa uuden!


9 kommenttia:

  1. Huivi näyttää tosi kauniilta!

    VastaaPoista
  2. Kivan näköisiä sydämiä! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniilta näyttää tuo sydänreuna :-)
    Antoisia projektihetkiä Sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jospa sitä selviäis hengissä tästä tohinasta ja kiireestä:)

      Poista
  4. Heti alkoi päässä raksuttamaan että mihin kaikkeen tuota sydänreunusta voi käyttää :D Ihanalta näyttää, jännityksellä odotan Ullaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä voi käyttää kaikkeen:D Arvaa oliko vaikeeta kirjottaa paperille, että miten se tehdään, vaikka yksinkertainen onkin.

      Poista