tiistai 19. toukokuuta 2015

Lippapipo ja pienet lapaset

Seuraavaksi astetta pirteämpiä värejä ja ilmeitä. Hemmi oli vailla kevät/ syksy hattua, joka kätevästi myös suojaisi auringolta. Edelliset neulomani lapasetkin alkavat olla jo aika hiekalla värjäytyneet ja pieneksi jääneet, joten samaan syssyyn sain aikaiseksi neuloa myös uudet lapaset. Kerrankin molemmat asusteet kelpasivat ihan täysin ja heti käyttöön, vaikka lapasissa on hieman turhankin paljon kasvunvaraa. Lapaset neuloin tälläkertaa myös kovemman pesun kestäväst Regian 6- säikeisestä sukkalangasta. Edelliset lapaset neuloin huopuvasta merinovillasta, mikä ei näin jälkikäteen ajateltuna ollut kovin hyvä idea. Hiekkaleikkien jäljiltä villakin täytyy näköjään olla pestävissä ronskimmin. Ohjeeksi valitsin edellisistä lapasista tutun Jääprinsessan, joka on osoittautunut aivan ihanaksi lapasmalliksi.

Löysin Mehukekkerit- blogista aivan täydellisen mallisen virkatun lippapipon ohjeen, jonka halusin heti toteuttaa, siitäkin huolimatta että virkkaamisessa en ole erityisen hyvä. Napista ja Nauhasta bongasin tämän kevään uutuutena tullutta villa/ puuvilla- sekoitetta, jonka näin heti sieluni silmin lippapipona. Samaan heräteostos syssyyn hankin myös Cloverin ergonomisen virkkuukoukun ja voin kertoa, että ei kaduta yhtään. Lanka oli niin nappi valinta, että sitä piti käydä hamstaamassa lisää omaa hattua varten ja virkkaaminen sujui yllättävän vaivattomasti koukulla, josta sai kunnollisen otteen. Eniten vaikeuksia tuotti kerroksen vaihtumiskohta, joka ei meinannut onnistua siististi laisinkaan. Lopulta virkkaaminen rupesi sujumaan ja hoksasin, miten kerroksen vaihtumiskohta kannattaa virkata. Lopullinen lippapipo valmistui vain toisella yrittämällä, ensimmäinen tekele meni purkuun.





Ohje: Virkattu lippapipo bambulangasta by Mehukekkerit- blogi
Lanka: Schachenmayr Merino Extrafine Cotton 120, väri 536
Koukku: 2,75mm Clover ergonominen virkkuukoukku
Huom: Minulla oli tällä langalla silmukoita n. 109 pipon leveimmällä kohtaa
Fiilis: Aivan mahtava tuli lopulta, vaikka lopullisen lippapipon virkkasinkin kahteen kertaan



















Ohje: Jääprinsessa by Tiina T
Lanka: Regia 6- fädig, väri 2054 kirkas punainen
Puikot: 2,75mm knit pron pyöröpuikot
Huom: Näihin lapasiin lisäsin silmukoita yhden 4s mallikerran verran ja peukalokiilaan yhden lisäyskerroksen lisää, jotta sain lapasista isommat
Fiilis: Kerrankin onnistuin reilujen lapasten neulomisessa








Äiti, kuvaa peukalo! :D 







8 kommenttia:

  1. Ihanan suloinen kevät lippapipo ja lapaset! Lapasten malli näyttää varsin toimivalta! Nyt on mukava ulkoilla =D

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa että ohje on innostanut sinua virkkaamaan, ja mikä parhain lopputuloskin vielä! Todella hienolta näyttää :)

    VastaaPoista
  3. Sievät asusteet sievällä neidillä. Kelpaa noilla ulkona leikkiä :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä on nyt Hemmillä harvinaisen hienot vermeet!

    VastaaPoista