sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Hieman haastetta

Tour de sockin toisen etapin sukat olivat juurikin sellaiset kirjoneulesukat, joidenka neulomisella lupasin olla yltämättä viidenkymmenen parhaan joukkoon. Tällä etapilla olin 96. vaikka sukkien neulomiseen hurahti enemmän aikaa kuin tarpeeksi. Olivat siis haasteelliset, myös muidenkin mielestä. Erityistä haastetta sukkiin toi kirjoneulekantapää, jonka neulominen ei ole omaa mielipuuhaani. Nurjan kirjoneuleen neulominen siististi on ihan oma haasteensa. Näiden sukkien kuviointi syntyi kavennuksilla ja lisäyksillä perinteisen kirjoneuleen sijaan. Neulomissuunta oli varpaista varteen, mikä on itselle tuttu ja mieluisa. Aikaisemman kokemuksen perusteella puikkojenkin valinta oli helppoa. Toista sukkaa aloitellessa näytti siltä, että saan samoilla puikoilla aikaiseksi kaksi erikokoista sukkaa, erot kumminkin tasoittuivat sukkien viimeistelyn jälkeen. Näiden sukkien jälkeen on hyvä ryhtyä neulomaan millaisia kirjoneulesukkia tahansa!





Ohje: Far into the forest by Kirsten Hall
Lanka: Handun vahvistettu merinosukkis, 2*50g, värit; totinen kellanoranssi ja totinen hyvä ruskea
Puikot: 2,25mm Knit pron pyöröt
Fiilis: Yes, I did it!!!





Hyvä kuvauspaikka löytyi vanhan kannon päältä marjapensas taustalla Kuva: Laura


Kuva: Laura


Siinä ne haasteellisimmat osiot nyt ovat Kuva: Laura


Kuva: Laura


Kuva: Laura


Kuva: Laura

By the way, lanka on aivan taivaallisen pehmeää ja ihanaa neulottavaa, suosittelen :) Kuva: Laura


14 kommenttia:

  1. Todella kauniit! Katoin eka, että samat värit kuin mulla, mutta mulla olikin tumman harmaa toisena värinä. Ruskeakin sopii oranssin kaveriksi ihan älyttömän hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Neuloessa hoksasin, että myös lähempänä toisiaan olevat värisävyt olisivat näihin sukkiin passanneet.

      Poista
  2. Mahtavat! Ja onnittelut mahdottoman mallin neulomisesta, multa menis kyllä vuosi noitten tekemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Melkoista pakkopullaa näiden valmistuminen kyllä oli, mutta olen ylpeä siitä että jaksoin sinnitellä nämä valmiiksi :)

      Poista
  3. On sulla vaan soman väriset sukat. :)

    VastaaPoista
  4. Näistä tuli ihan mielettömät, värit ovat todella sopivat mallille!
    Onnea etapin suorittamisesta, hattua nostan. Mulla nää ei ole vieläkään valmiina, mutta ilolla neulon ekoja kirjoneulesukkiani <3

    VastaaPoista
  5. Uskomattoman kauniit sukat ja värit mitä parhaimmat!

    VastaaPoista
  6. AIvan mahdottoman kauniit sukat ja taitavasti neulottu! Onnea! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei näitä kyllä raaski kellekkään antaa...

      Poista