keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Lankaa, lankaa, lankaa

Lukuisien mutkien ja järjestelyiden kautta sain kuin sainkin itseni Suomen kädentaidot- messuille Tampereelle. Kävin messukeskuksessa sunnuntainpuolella ja heti mennessä päätin keskittyä olennaiseen, eli lankoihin. Koska kävin messuilla yksin, vailla mukana kulkevaa järjen ääntä, päätin kiertää messuhallin nopeasti kertaalleen, jotta vältyn miinusmerkkiseltä pankkitililtä. Vaikka kiertelin messut mielestäni jokaiselta käytävältä, minulta jäi silti joku osio näkemättä, sillä en käynyt läheskään kaikkien osastoiden likellä. Kartturillekin olisi siis ollut tarvetta. Tästä harmituksesta huolimatta olen tyytyväinen, sillä nopean messurupeaman jälkeen jäi vielä runsaasti aikaa käydä Tampereen keskustassa katsomassa joulunavajaisia tyttären, siskotädin ja serkun kanssa.

Messuilla näkyi ihan hirveästi nerokkaita käsityöluomuksia ja ideoita. Kiertämilläni osastoilla näkyi myös runsaasti käsityötarvikkeita ja lankakojuja, joista ei millään osannut valita sitä mieleisintä. Mielestäni nämä messut olivat kaikenkaikkiaan ihan mahtavat ja kattavat. Myös niille, jotka eivät itse käsitöitä tee löytyi runsaasti valmiita tuotteita. Kuvia räpsin oikeastaan vain parilta osastolta. En mennyt messuille minkään blogipassin turvin, vaan ajattelin vain napsia muutaman inspiraatiokuvan, jotka nyt kummiskin laitan myös tänne blogin puolelle.





Lentävän lapasen osastolta Handuja, joita värjäri itse oli esittelemässä...







Väriterapiaa





Kerän osasto, jossa oli kattava valikoima varsinkin Louhittaren luolan lankoja...














Succaplokin ja Tukuwoolin yhteiseltä osastolta...



Indeed :D


Palicca piti messuilta hankkia, mutta se käteisen huvetessa unohtui...




Kotimaista <3





Titityyn osastolta...







Isagereja täytyisi kyllä kokeilla




Ihania sävyjä





Näihin minä lankesin...



Tukuwoolia hankin kirjoneuletakin tarpeiksi


Ransakalaista (oletettavasti) merinovillaa lähti mukaan kaksiväristä patenttia silmälläpitäen


Succaplokilta sain mukaani näytteitä töihin vietäväksi


Ostin vain kaksi vyyhtiä fingering- sukkalankaa, edistystä! Toinen on Handua ja toinen Väinämöistä




5 kommenttia:

  1. Voi mitä väriterapaa, ihanan värisiä lankoja. Valinnan vaikeus tuommoisen tarjonnan keskellä.

    VastaaPoista
  2. Hyviä kuvia! Mie unohdin siinä messuhuumassa kameran kokonaan laukkuun, kartta sentään löytyi käteen :D Ens vuonna mennää sit hyvin valmistautuneina, eiksni? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmemmasti. Pakko nuo on uudelleen kiertää. Olin näin neulojan näkökulmasta ihan huikea tarjonta :)

      Poista
  3. Upeita kuvia! Taisi sun kukkaro keventyä kuitenkin jonkin verran. Kateellisena katselen ihania lankakuviasi.

    VastaaPoista