maanantai 18. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän kuvia

Neuloin tänäkin jouluna Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat. Kirjoneuleen puolesta harjoiteltavaa riittää. Terässä neuloin liiankin löysää ja varressa tuli huomaamatta kiristeltyä liikaa. Sain siis aikaiseksi hieman liian isot, mutta tiukkavartiset ryppyvarsisukat. Eiköhän nämä kotisukkina mene, mutta harmittaahan se silti, kun ei mieleisiään saanut aikaiseksi. Vihjeiden lomassa tuli kehiteltyä pari kirjoneuleideaa, joita voi käyttää sitten joskus myöhemmin. Pakkasta kuvion oton hetkellä oli ainakin -24, joten ei mikään uimahousukeli.





Ohje: Scrap Yarn Sock Advent Calendar by Anna Johanna, Vihjeet löytyvät Missä neuloimme kerran- blogista
Puikot: 2mm hiyahiyan pyöröt ja cloverin langanohjain kirjoneuleen kohdalle
Lanka: Pohjalanka Roosa nauha sukkalankaa, kuviolangat vastaavanvahvuisia jämälankoja
Fiilis: Dääm, vähän harmittaa...





Kuva: Emma Karvonen


Teekuppiraita näyttää kauempaa katsottuna kauniilta, mutta ehdottomasti kivimpia ja kauniimpia omasta mielestäni ovat varren pienikuvioiset kirjoneuleet. Kuva: Emma Karvonen

Kuva: Emma Karvonen

Ensi vuonna teen sukkiin ainoastaan pientä kuviota, ettei tarvitse miettiä lankojen sitomista nurjalla puolella. Kuva: Emma Karvonen

Kuva: Emma Karvonen

Näin sitä joutuu kärsimään ja palelemaan, kun tarvii saada talvisia sukkakuvia ;) Kuva: Emma Karvonen
Kiitos Emmalle kuvista, ei oteta ihan heti kummiskaan uudestaan ;)


10 kommenttia:

  1. Tosi harmi, jos ei tullut sopivan kokoiset. On meinaan tosi hyvännäköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi opitaan jotakin uutta :D Kyllä mää ens joulunakin meinaan näihin osallistua, mikäli vielä KALin järkkäätte ;)

      Poista
  2. Jooei. Mut hienot on kuitenkin sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tod. Onneks taitaa pakkaset olla melkein ainakin ohi tältä talvelta ja tulee kevään hienot kuvauskelit. Ainakin toivottavasti :)

      Poista
  3. Ihan mahtavan näköiset sukat, kauniita kirjoneulekuvioita!

    VastaaPoista
  4. Pöh. Se kyllä harmittaa, jos ei mene ihan niin kuin suunnitteli. Mutta tosi kivan näköset sukat. (: Tykkään värimaailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin värit sattu aika kivasti, vaikka aika randomisti vihjeitä noudattaen ne valikoituivatkin :)

      Poista
  5. Kirjoneuleen kanssa on vaikeeta. Mä oon on off -treenannu sitä kymmenen vuoden ajan. Välillä meny monta vuotta kokonaan ilman. Mutta nyt oon jo päässy sen kanssa sinuiksi. Ja kauniilta noi sukat näyttää. Kirjoneuleen kanssa ne pienet langajuoksut on todellakin parempia. Tiedän tunteen, ku ei oo ihan tyytyväínen. Ootko koittanu pingottaa? Mun kirjoneuleongelmiin pingottaminen on auttanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo succaplokeilla ovat pingottuneet. On visiin ollut jännittävä elokuva telkussa tai jotakin muuta vastaavaa, kun on varsi huomattavasti tiheämpää neulosta. Kirjoneuleen kanssa pitäis pysyä näköjään valppaana koko ajan, varsinkin kun käsiala ei ole vielä vakiintunut. :)

      Poista