tiistai 12. maaliskuuta 2013

Ekaa kertaa testineulojana

Uusin Ulla on ilmestynyt, tosin ilmeisesti jo eilen. Joten saan paljastella jo ajat sitten testineulomani Kuusenkäpy sukat. Malli oli mukava neulottava ja  sukkapari valmistui, jos oikein muistan, viikossa.  Lankana minulla oli Dropsin Fabel, väreinä tummanruskea ja pinkki.

Kuusenkäpy; Emma Karvonen, lanka: Dropsin Fabel tummanruskea ja pinkki, koko:38-39


Huomasin ohjetta tarkistellessa ja lukiessa olevani hyvä testineuloja... Ajoittain oikeinkirjoitetun ohjeenkin seuraaminen herätti kysymyksiä. Toivottavasti huonosta lukutaidostani oli hyötyä Emmalle ohjeenkirjoituksessa. Mikähän siinä on, että monesti vaikka kuinka luen ohjetta, silti sisäistän sen toisella tavalla, kuin ohjeen kirjoittaja on tarkoittanut.

Hassunhauskaa raitaa
Sukat ovat toistensa peilikuvat

Osallistun huhtikuussa Kierot puikot- retriittiin(linkki vaatii kirjautumisen) ja olen ilmottautunut virkkaus ja kirjoneulepajaan. Virkkausohjeissa tämä minun lukuhäröilyni häiritsee eniten, joten yleensä välttelen virkkausohjeita. Ajattelin kumminkin, että kaikenlainen apu tähän ongelmaan on tervetullutta ja ilmottauduin ohjattavaksi. Kirjoneuleen saaminen tasaiseksi, kiristämättömäksi ja kauniiksi pinnaksi on oma taitolajinsa. Tässäkään asiassa en ole parhaimmillani, kuvat sen todistakoon. En malta odottaa, että saan kädestäpitäen opastusta kirjoneulomiseen.

Miksi jalat näyttävät pienemmiltä, kun kantapään nostaa ilmaan?

Sukista tuli ehkä muutaman millin liian pienet minun 40 jalkaani, joten lahjoitin ne hieman pienempijalkaiselle siippani siskolle

Voisin ehkä harkita leggisnssejä seuraavaan sukkakuvaukseen, niin kananjalka efektiltä vältytään pakkasilmassa:)

Täydellisyys on hyvä tavoite, sillä sitä kukaan tuskin koskaan on. Tasaista kirjoneuletta ja virheettömiä neuleita odotellessa...

2 kommenttia:

  1. Itse asiassa Ulla ilmestyi jo toissapäivänä ;)

    Hienot nää on, hyvät värivalinnat! Ja ei kuvissa ainakaan mitään suurempaa epätasaisuutta kirjoraidassa huomaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että kelepaa:) Taidan kyllä odottaa Lellun kurssia, ennen seuraavaa kirjoneuletta:)

      Poista