perjantai 7. marraskuuta 2014

Opettajattarelle

Muuan kankaanpainannan opettaja täytti tässä yksi päivä täydet 50-vuotta. Kokosimme porukalla hänelle lahjan. ..Tai no, muut kokosivat ja minä neuloin kotisohvalla flunssan kourissa kämmekkäät luksuslangasta. Kämmekkäiden lisäksi opettajattaremme sai ison korillisen herkkuja, mm. naisten teetä ja rommihunajaa. Lahjaan kuului myös itse leivotut herkut, joita nautimme yhteisessä kokoontumisessamme. Kuinkahan monella luokalla on nyyttäreitä joka viikko, niinkin perusteellisesti että opettajat osallistuvat?


Nam!


Tämä meille tänä syksynä syntynyt perinne varmaan johtuu siitä, kun olemme kaikki unohdettuja sieluja, revitty irti Turon ajan kunnollisista työtiloista ja tulevaisuutena kaikilla on pelkkä kysymysmerkki. Joulukuussa työskentely loppuu nykyisissä tiloissa ja sen olisi pitänyt jatkua tammikuussa uusissa tiloissa. Vastoinkäymisten ja asbestilöydösten vuoksi, työtilat ovat valmiina vasta ensi kesänä ja siihen asti pitäisi pyöriä jonkun toisen ryhmän nurkissa. Kaikista pahinta tässä on se, että loputkin ovat hyvällä lykyllä valmistuneet jo ennen sitä kesää... Jos minun asiani sujuvat suunnitelmien mukaan, pääsen täältä pois eli valmistun ennen muuttoa, samalla olen viimeisiä jotka saavat tutkintotodistukseensa nykyisen oppilaitoksemme nimen. Pidetään peukkuja pystyssä sekä minulle, etten mokaa ja muille kohtalotovereille, joidenka opiskelu vielä jatkuu!



Ohje: Vuorelan luumut by Sanna Hyvönen
Lanka: Wollmeise "Pure", 100% superwash merinovillaa, väri Blau tinte
Puikot: 2mm Hiya hiyan pyöröt
Fiilis: Ihanat tuli ja hyvä tuuri oli tehdessä, kun saaja sattui juuri tarvitsemaan kämmekkäitä!



En ole sinisen ystävä, mutta tämän sinisen ystävä olen kyllä


Tätä mallia neuloessani ihastuin lähtemättömästi lapasten ja kämmekkäiden neulomiseen kärjestä alkaen. Kuviomallikerta oli helppo ja sen oppi ulkoa nopeasti, sen kun vaan tikutteli menemään. Ohjeen kootkin olivat just passeleita minun käsialalle ja erityisesti tälle langalle. Neuloin samalla ohjeella myös lapaset, mutta niistä sitten myöhemmin. Pilkunviilaajana huomasin ohjeessa pari kohtaa, jotka olivat vähän epäselviä. Laitoin huomioni menemään suunnittelijalle, jotta hän voi tarvittaessa fiksata ohjetta tai sitten nauraa minun ohjeenlukutaidoilleni. Haluaisin itsekin saada omista ohjeistani korjausehdotuksia, mikäli niissä on jotakin epäselvyyttä, tämänvuoksi toimin näin. Parempi huomauttaa, kuin mollata sosiaalisissa meedioissa... Tähänkin olen useasti muiden ohjeiden kohdalla törmännyt, eikä se minun mielestäni ole aikuisen ihmisten käytöstä. Piste ja aamen.


Just passeli lanka tälle ohjeelle


Mallilla sattui olemaan vastalakatut kynnet, jotka sopivat väriteemaan paremmin kuin hyvin


Kiilan tekemisessä käytettiin apuna virkkausaloitusta eli Provisional cast on - tapaa


Peukalokiila on juuri tarpeeksi tilava


Tein ehken aavistuksen liian pitkän kämmenosion, koska itselläni on isommat räpylät

12 kommenttia:

  1. Aika luksukselta näyttää! Minustakin on hyvä ottaa yhteyttä ohjeen kirjoittajaan, jos siinä huomaa jotain epäselvyyttä tai ei ymmärrä jotain kohtaa.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kämmekkäät ja onpa ihana lanka!
    Olen ihan samaa mieltä, että jos ohjeessa on epäselvyyksiä, niin kannattaa ottaa yhteyttä ohjeen laatijaan eikä urputtaa jossain facebookissa muille, että onpa huono. Selän takana puhuminen on sitä itseään myös sosiaalisessa mediassa. Sillähän ne ohjeet paranee, kun annetaan asiallista palautetta :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniit, vaikka en minäkään mikään suurin sinisen ystävä ole :)

    VastaaPoista
  4. Oih ja Aih! Onpa vaan niin kaunniit jotta ei voi ko huokkailla.

    Ei kai kukkaan ittiään arvostava ohojeen suunnittelija mieltään pahoita siitä, että asiallisesti ilimottaa virheestä (oli se sitten oikkee virhe tai lukutaidottomuutta :D ). Enempi kai se harmittais jos virheellinen ohje on liikkeellä. Ihmiset kyllä välillä laukkoo aika asiattomuuksie netin nimettömyyden varjolla, valitettavasti.

    Kiva bloki siulla! Mukavaa viikonloppua savvoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tälläkertaa kyse ei ollutkaan huonosta ohjeenlukutaidosta, vaan bongasin ihan ihka oikean ohjeeseen lipsahtaneen virheen ja sain siitä hyvästä suunnittelijan samaan sarjaan kuuluvan sukkaohjeen. Ihanan hyödyllinen olo :D

      Poista
  5. Kyllä on hienot, väriä myöten!

    VastaaPoista
  6. Onpas sangen kauniit kämmekkäät ja todella kaunis sininen sävy!! Ikävää, että teitä kohdellaan KuMussa kuin nurkkaan jätettyjä pölypalloja.... Sympatiat täältä! :)

    VastaaPoista