keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kuvia idolin kanssa

Mikäs sen parempi päähänpisto, kuin lähteä keskellä kesäyötä kesken viimeisen musiikkikappaleen laiturille kuvaamaan. Siellähän saattaa törmätä vaikkapa Suomen suvea kuvaavaan Yosolda Teaqueen ja päästä samaan kuvaan oman idolinsa kanssa. Nämä kuvat ovat kyllä minun blogitaipaleen parhaat omasta mielestäni tai ainakin muistan ne ikuisesti. (tähän miljoona sydänhymiötä)

Meidän oli tarkoitus käydä kuvailemassa heti alkuillasta, mutta jotenkin se ei vaan tuntunut hyvältä idealta. Parin viinilasin jälkeen oma takkutukkainen olemukseni ei enää henkisesti haitannutkaan, joten juoksin ulos livahtavien neulojakavereiden perään. Ja koska olen minä= kuvattavana mallina ihan uunoon verrattavissa, saimme apua Yosoldalta. Jos olisin kurssien tarjolletulemisen aikaan ollut varoissani, olisin juurikin osallistunut hänen kurssilleen. Nyt Titityyn Tiinan on ihan pakko järkätä uudet festarit, että saan toisen mahdollisuuden!




Yosolda ja minä. Kuva: Emma Karvonen



Thank you Yosolda! It was really nice to meet you and have the honor to get the same picture with you! I admire you and therefore got no words out of my mouth when we met :)








Ohje: Ennui by Justyna Lorkowska
Lanka: Kasvivärjättyä Sandnesgarn Lanett babyullia; haalean vihreä värjätty raparperillä ja oranssit krappiliemessä, joista vaaleampi jälkivärissä. Tummempi punainen lanka on Madelinetoshin Tosh merino lightia, värissä Sequoia
Puikot: 3,75mm Knitpron irtopääpyöröt 100cm kaapelilla
Fiilis: Rakastan tätä huivia ja näitä kuvia ja muistoja! Niskasta tämä meinaa hieman pussittaa, mutta oikeastaan se ei itse käyttöä haittaa ollenkaan. Jos tekisin toisen kerran, niin lisäilisin silmukoita myös muissa ainaoikein neulotuissa kaistaleissa.






Olisipa aina kesä ja näin valoisa yö... Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Rakastan huivin ainaoikein- kaistaleisiin muodostuvia laineita. Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Reunapitsi oli melkoisen nopeaa neulottavaa ja pitsiä neuloessa tehtiin samalla picot- reuna huivin alareunaan. Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Kuva: Emma Karvonen


Ihan ihmeellinen yö oli se festarien iltajuhlan yö. Taivaalla lenteli lentokoneita ja sorsaemo esitteli poikasiaan


Saiskohan tästä inspiraation neulesuunnitteluun, että pääsisi taas vauhtiin...



9 kommenttia:

  1. Ihana Ysolda, minäkin häntä fanitan. Ja hänelläkin on tyytyväiset ilmeet kuvissa.
    Upesti huivin puna heijastuu järveen ja laineet molemmissa.
    t. Marja

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, ihana huivi ja varmasti ihania muistoja!

    VastaaPoista
  3. Olipa mukava kokemus! :) ja ihania kuvia! Huivikin on kaunis!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat, jotenkin todella lämmin tunnelma! Ja todella kaunis huivi, hirveä huivikuume iski. :)

    VastaaPoista
  5. Ihana huivi <3 Ja Ysolda on kyllä niin mukava ja mun päässä surisee vieläkin kaikki ajatukset villapaidoista ja takeista perjantain kurssin jälkeen. Taidan olla vielä isompi Ysolda fani nyt kurssin jälkeen =D

    VastaaPoista